2. huhtikuuta 2017

Hääkengät check!

Kumma miten heti kalenterin käännyttyä huhtikuun puolelle tuntuu että hääjuttuja riiitäisi blogiin vaikka joka päiväksi. Konkreettisia hankintoja tupsahtelee kaappiin tasaiseen tahtiin, ja niitä vähemmän konkreettisiakin päätöksiä on kulisseissa tehty ihan urakalla. Jotain pientä häihin liittyvää tuntuu olevan työn alla jatkuvasti.

Tällä viikolla löysin itseni kenkäkaupoilta alekylttien houkuttelemana, enkä joutunut poistumaan tyhjin käsin. Nyt on nimittäin niin, että taisin löytää itselleni hääkengät!  Höpisin täällä jo joskus viime syksynä hääkenkähaaveistani. Siinä vaiheessa oli vielä vakaasti harkinnassa jumalaisen kauniit ja valitettavan epäkäytännölliset Louboutinit. Kuten sanottu, kyseiset kengät löytyvät omasta takaa, ja ne ovat nähneet juhlat jos toisetkin. Valitettavasti kymmenen sentin piikkikorot eivät vain ole kovin miellyttävät jalkineet silloin kun jaloillaan pitäisi jaksaa myöhään yöhön.
Järki ja käytännön kokemus siis kannustivat miettimään jalkinevalintaa vielä uudemman kerran, ja onhan sitä pyöriteltykin. Varmaa oli edelleen, että korkoa on oltava. Vaihtoehtoja tutkittuani ja muutamia malleja soviteltuani totesin, että paksummat korot ovat paitsi mukavan tukevat myös trendikkäät! Käyttömukavuuden lisäksi toinen tärkeä kriteeri kenkäkaupoilla oli se, että hääkengille pitäisi löytyä jatkokäyttöä  myös tulevaisuudessa.

Bongasin kauniit kengät jo muutama viikko takaperin Manfieldin ikkunasta, mutten jostain syystä vakuuttunut niin paljoa että olisin kokeillut niitä jalkaan. Kengät jäivät kuitenkin kummittelemaan ajatuksiin, joten alennusmyyntilapun ilmestyessä kaupan ikkunaan kipaisin kiireen vilkkaa sovittelemaan. Harmikseni kävi taas niin, että pieninkin koko jäi auttamatta liian isoksi. Pienijalkaisena sopivien kenkien löytäminen on ikuisuusongelma, ja pohjalliset sun muut härpäkkeet ovat tulleet tutuksi. Tälläkin kertaa sain lisätä tujut pohjalliset näihin kaunokaisiin, ja kappas, kengät pysyvät jaloissa. Himpun verran isothan ne edelleen ovat, mutta juuri sitä mitä kaipasin. En siis suostunut lähtemään kaupasta tyhjin käsin, vaan luotan siihen että pitkä päivä jaloillaan kesäkeleillä saa jalat sen verran turvoksiin että kengät istuvat aika mukavasti. Pitäkää peukut pystyssä että näin on!
Kaunista metsänvihreää mokkanahkaa, korkoa löytyy noin 7cm. Kengät vaativat vielä muutamat koeajot, mutta luulisi näillä jaksavan ihan mukavasti koko päivän.

Joko teillä on hääkengät? Tai kengät muihin kesän juhliin?

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Muita morsioita kuunnellessa tuntuu että olen vahvassa vähemmistössä kun kengät eivät ole valkoiset taikka kimaltelevat :D Ihanat ne jokatapauksessa on!

      Poista