11. joulukuuta 2016

Miehen rooli hääsuunnittelussa

Niinhän se taitaa useimmiten olla, että me naiset olemme suuremmalla innolla suunnittelemassa ja järjestelemässä häitä jo vuosi(a) ennen varsinaista juhlapäivää. Häät eivät kuitenkaan ole yksinomaan morsiamen prinsessapäivä, vaan koko juhlan pointti on juhlistaa hääparin onnea. Ja pariin kuuluu myös se toinen osapuoli, tässä tapauksessa sulhanen.

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että miestä ei ole pahemmin tarvinnut patistella hääsunnittelun pariin. On nimittäin tullut luettua kauhutarinoita myös siitä, miten sulhasta ei voisi juhlajärjestelyt vähempää kiinnostaa.

Millainen työnjako meillä on?

 

Käytännön asioiden hoitaminen on jäänyt aika pitkälti allekirjoittaneen harteille, ihan vain siksi että minun on helpompi hoitaa asioita Suomessa suomeksi kuin miehen, joka ei osaa kieltä. O on kuitenkin ollut koko ajan kulisseissa mukana ideoimassa ja tekemässä päätöksiä. Ollaan lähes kaikesta melkolailla samoilla linjoilla, eli mitään suurempia kompromisseja ei olla jouduttu tekemään, ja molemmat ovat olleet tyytyväisiä valintoihin.

Askartelusta ja muusta näpertelystä mies ei ole innoissaan, mutta paperijuttujen suunnittelu on mieluisaa hommaa. O piirsi meidän Save the Datet ja viimeisteli homman tietokoneen ääressä. Kuulemma tekee mielellään myös muita samantyyppisiä häähommia. Minun kontolleni sitten jää kaikki missä vaaditaan leikkaamista ja liimaamista. Hyvä työnjako, sillä miehellä on meistä kahdesta selvästi enemmän taiteellista silmää, eikä minua haittaa pieni näpertely.

Kuten sanottu, suunnitelussa mies on koko ajan mukana. Vaikka minä kirjoitankin sähköpostit niin hotelleille, cateringille kuin juhlapaikallekin, tietää mies missä mennään ja on mukana päättämässä asioista. Menuista keskustellaan yhdessä, samoin kuin juhlapaikan koristelusta ja siitä, mitä hääkuvaajalta toivotaan. Joistain asioista, kuten omasta pukeutumisestaan tai vihkikirkosta miehellä on ollut selvä visio alusta lähtien, siinä missä minä kohauttelen olkiani ja ilmoitan että joojoo katellaan. Aikalailla fifty-fifty tilanne siis.

Me järjestetään mielellämme myös kaikenmaailman illanistujaisia ja muita, joten osasin jo odottaa että O osallistuu mielellään myös häiden suunnitteluun ja järjestelyihin. Lisäksi, minä olisin ollut valmis karkaamaan vihille ihan kahdestaan ja skippaamaan koko bileet, mutta O:lle isot häät ovat alusta asti kuuluneet suunnitelmiin. Sietää siis jo senkin puolesta osallistua! Ei vaan, kyllä me oikeasti järkätään näitä bileitä sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Rehellisesti voin myöntää että häiden suunnittelu on ihan huippukivaa (niin, mähän siis kirjoitan hääblogia, ehkä siitä voi jo päätellä jotain).

Millaisella innolla muiden miehet osallistuvat häiden tai muiden juhlien suunnitteluun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti