25. lokakuuta 2016

Bridal entourage

Meidän hääseurueeseen kuuluu kaikkiaan viisi aivan upeaa naista. Kaikki erilaisia, kaikki aivan ihania.

Kaasonani tulee toimimaan vuotta nuorempi pikkusiskoni. Soittaessani siskolleni ja kertoessani kihlauksesta ensireaktio oli lievästi hämmentynyt - uutiset kuultuaan luurin päässä oli pitkä hiljaisuus, jota seurasi "oho.. onnea". Muutama minuutti puhelun lopettamisen jälkeen siskolta tuli tekstari "Mä oon sit kaaso (?)". Jep, näin on siskokulta. Eipä tätä sen kummemmin tarvinnut pohtia kun sisko itse pyysi itsensä kaasoilemaan.

Morsiusneidoiksi puolestaan suostuivat kolme parasta ystävääni ylä-aste/lukio ajoilta, ja neljäntenä rakas ystäväni johon tutustuin viettäessämme molemmat lukion jälkeen välivuotta au paireina Luxemburgissa. Kaikkien näiden neljän kanssa ollaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti yhteydessä vaikka välimatkaa olisi kuinka paljon, ja aina kun nähdään tuntuu juttua riittää aivan loputtomasti, eikä tunnu missään vaikkei oltaisi nähty ikuisuuksiin.

Mitä näiltä kaasoilta ja morsiusneidoilta sitten odotetaan? No ennen kaikkea hyvää huumoria, pitkää pinnaa, sekä ajatuksia, ideoita ja mielipiteitä niin hyvistä kuin huonoistakin ehdotuksista. Toisinaan tyttöjä tarvitaan kartoittamaan Helsingin parhaita paloja turisteille esiteltäväksi, toisinaan kuuntelemaan kun mies ei tajua. Hääpäivän lähestyessä kaasolle ja morsiusneidoille varmasti löytyy tehtävä jos toinenkin, tärkeimpänä tietysti pitää hyvää huolta mahdollisesti hyperventiloivasta morsiamesta. On aivan mahtavaa tietää että elämässä on upeita, kauniita naisia jotka ovat valmiita aivan kaikkeen, oli se sitten hiusten kiinni pitämistä vessanpönttöä halaillessa, tuntikaupalla maailman parantamista, tai sitä, että kaikesta kiukuttelusta huolimatta edelleen jatketaan samaa matkaa vaikka toisen naama kuinka tympisi.

En voisi kuvitellakaan parempaa porukkaa rinnalleni naimisiin mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti