30. syyskuuta 2016

Save the date

Kulunut viikko vietettiin miehen kanssa pitkästä aikaa samassa osoitteessa, ja kaiken ällösöpöilyn ja uuteen kotikaupunkiin tutustumisen lisäksi ehdittiin hoitaa parit hääjutut eteenpäin. Puhetta oli niin menusta kuin budjetistakin, minkä lisäksi saatiin viimein lähetettyä Save the datet! Tosiasiassahan nämä ehtivät odotella valmiina jo reilun kuukauden päivät, mutta tässä lähetys vähän jäi kun tässä muuttohässäkän keskellä koko homma jotenkin unohtui..
Pohjois-Amerikassa Save the date on enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta Suomessa ymmärtääkseni päivämäärästä muistuttelu on hieman harvinaisempaa. Mietin pidemmän aikaa kannattaakohan näitä edes lähettää suomalaisvieraille, ja erityisesti ymmärtääkö vanhempi väki epävirallisen kutsun päälle ollenkaan. Lopulta päädyttiin kuitenkin helppouden takia lähettämään viestit sähköpostilla, ja siinähän ne sitten samalla vaivalla menivät kaikille. Sähköposti on sopivan epävirallinen viestintäväylä, eli oletettavasti aiheuttaa vähemmän hämmennystä kuin postissa saapuva "kutsu" joka ei kuitenkaan ole kutsu. Tähän mennessä saatujen vastausten perusteella sanoisin että tehtiin oikea valinta.

Meidän kihlaus eikä hääpäiväkään ole olleet missään vaiheessa salaista tietoa, muttei kuitenkaan olla huudeltu asiassa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tieto häistä saattaa siis tulla joillekin kutsutuista hieman puskista, mutta meneepähän nyt sitten samalla viesti perille myös niille keitä ei säännöllisesti tavata.
Meidän Save the datet on hyvin simppelit ja valmistuivat nopeasti. Mies piirteli yhtenä iltana pari eri versiota kirkosta, ja allekirjoittanut väritteli kirkon kattoa sitä mukaan kun kuvia syntyi. Skannattiin suosikki ja lisättiin tekstit - tadaa, valmista tuli! Kielipolitiikkaa pohdittuamme tehtiin lopulta vielä kutsusta kaksi versiota, mutta pidettiin molemmat kaksikielisinä. Pyöräytettiin vain kielten järjestys päinvastaiseksi niin, että toisessa versiossa suomi on pääkielenä, toisessa englanti. Näin jokainen saa vähän tuntumaa kahteen kieleen ja osaa odottaa mitä tulevan pitää, mutta saa viestin kuitenkin omalla kotikielellään.

Lopputulos on meidän mielestä aika kiva, ja ollaan tosi tyytyväisiä että päätettiin lähettää nämä kaikille - vastaanotto on ollut aivan mahtava! Lisäksi korttien askartelu oli hauska projekti, ja päätettiin että tehdään muitakin häiden paperijuttuja DIY meiningillä. Saa nähdä mitä niistä sitten tulee.

27. syyskuuta 2016

Sukunimen valinta

Meidän kohdalla päätös sukunimen suhteen oli tosi helppo. Minä nimittäin otan enemmän kuin mielelläni tulevan mieheni sukunimen avioliiton myötä. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin facebookin hääryhmien ja kanssamorsianten blogien avustuksella miten pitkään ja hartaasti moni muu tätä nimiasiaa pohtii aloin kyseenalaistamaan olinkohan kuitenkin tehnyt päätöksen liian kevyin perustein..

Nimi (uusi tai vanha) on iso osa identiteettiä, ja kukapa ei haluaisi että nimi tuntuu ja kuulostaa omalta ja hyvältä. Niinpä pienen stressaamisen jälkeen päätin luottaa intuitioon tässä asiassa, enkä enää edes ala vertailemaan omaa päätöksentekoprosessia muihin - kaikkien meidän elämäntilanteet ja taustat ovat kuitenkin aivan erilaiset, ja jokainen tehköön niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.

Me haluamme ehdottomasti yhteisen sukunimen jonka alla on kiva aloittaa yhteinen elämä avioparina ja perheenä. Oma sukunimeni ei ole mitenkään mahdottoman yleinen, muttei harvinainenkaan. Aika tavallinen -nen loppuinen nimi. Välit sukuun on lämpimät, ja samalla nimellä jää vielä muita jatkamaan sukua, eli senkään puolesta ei stressiä. Miehelläni taas on englanninkielisissä maissa varsin yleinen, mutta kaunis ja helppo sukunimi. Hänellä on myös ihana suku, johon liityn varsin mielelläni, ja alan tuoreimmaksi rouva H:ksi. Etunimeni natsaavat mukavasti myös miehen sukunimeen, ja itseasiassa hänen sukupuustaan löytyykin nimikaima kun mennään pari sukupolvea taaksepäin! Muistakin vaihtoehdoista toki puhuttiin, ja vaikkei O innostunut ottamaan minun nimeäni, hän väläytteli muutamaan kertaan yhdistelmänimen mahdollisuutta. Yhdistelmänä nimi kuitenkin venyisi turhan pitkäksi ja hankalaksi, varsinkin kun suomalaista sukunimeä saa jo nyt olla tavaamassa kaiken aikaa. Yhdistelmänimen mahdollisuus siis hylättiin lopulta täysin käytännön syistä.

Huomaattekin ehkä miksi päätös oli meille niin helppo ja nopea - eihän tästä meinaa saada kasaan edes kunnollista argumenttia oman sukunimen pitämisen puolesta! Niinpä tyttönimi on vaihtumassa miehen nimeksi vajaan vuoden päästä.

19. syyskuuta 2016

Hääpukuni

Yksi ensimmäisiä häihin liittyviä kysymyksiä mitä minulle esitettiin oli se perinteinen "no, minkäslaista mekkoa olit ajatellut?". Rehellisesti, en muuten ollut ajatellut! Niinpä alkoi armoton tuttujen ja tuntemattomien hääkuvien plärääminen, sekä luonnollisesti myös Pinterestin ja Instagramin selaaminen.

Omalla kohdallani ongelmaksi muodostui lähinnä se, että ihania ja kauniita hääpukuja riittää aivan loputtomiin! Minut tuntevat tietävät että olen äärimmäisen huono tekemään päätöksiä, ja saatan jahkailla kahden vaihtoehdon välillä tuntikausia päätymättä minkäänlaiseen ratkaisuun. Hääpuku on kuitenkin aika oleellinen ja ilmiselvä osa juhlaa (kuvista ja muistoista puhumattakaan) mikä tietysti lisää stressiä löytää the mekko!
Ennen ensimmäistä hääpukusovitustani olin saanut ajatuksiani kasaan tasan sen verran, että tiesin haluavani jonkinlaiset hihat tai olkaimet, eikä helma saisi olla ihan mahdottoman pöyheä. Yksinkertaiset ja eleettömät puvut miellyttivät silmää, blingi ei, pitsi ehkä. Värin suhteen oli kaikki mahdollista (tai siis kaikki vaaleat sävyt olivat ok), mallin puolesta olin kiinnostunut merenneidoista ja kapeista puvuista.

Sovitukseen saapuessa annoin suosiolla ohjat ammatti-ihmiselle, ja ihana myyjä löysikin useamman mielettömän kauniin mekon minulle sovitettavaksi. Olin liikkeellä yksin, mikä oli omalla kohdallani paras mahdollinen ratkaisu, sillä päättämättömyyteni takia menen helposti muiden mielipiteiden mukaan, enkä halunnut joutua tälläiseen tilanteeseen hääpuvun valinnan kanssa! Yhdessä myyjän kanssa siis mallailimme mikä näyttää hyvältä, ja mitkä jutut jätetään jollekin toiselle morsiamelle. Vaikkei ostopäätöstä ensimmäisellä sovituksella tehty, sain aika hyvin kartoitettua mikä sopii omalle kropalle, ja mistä tykkään.
Muutama viikko sovituksen jälkeen pöytään iskettiin villi kortti. Pukuasiaa pohtiessani nimittäin muistin ihailleeni reilu vuosi sitten naimisiin menneen valmentajakollegan hääpukua facebookin välityksellä, ja kun salapoliisityö ei tuottanut tulosta, uskaltauduin kysymään lisätietoja hänen mekostaan. Auliisti hän kertoikin mekon mallin ja valmistajan, ja ehdotti vielä että sikäli mikäli käytetty puku on vaihtoehto, voisin tulla sovittamaan mekkoa! Koska käytetty puku on alusta asti ollut potentiaalinen vaihtoehto, ei ehdotusta tarvinnut kahdesti miettiä!

Jo siinä vaiheessa kun sain mekon ensimmäistä kertaa päälleni homma oli jo melkolailla selvä: puku istui kuin hansikas, ja oli luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa. Ennen lopullista päätöstä lähetin sovituskuvia äidille ja siskolle, ja kun sieltä suunnalta tuli vihreää valoa oli päätös sinetöity. Sovimme myyjän kanssa vielä toisen sovituksen reilun viikon päähän, jolloin pääsin sovittamaan mekkoa meillä kotona, ties kuinka monen pelin edessä luonnonvalossa ja samalla höpöttömään hääjutuista. Tämän jälkeen mekko jäikin meille asumaan.

Tuntuu hullulta että hääpuku odottaa vaatehuoneessa jo vuotta ennen hääpäivää, mutta kun se oikea osuu kohdalle niin eihän sitä vaan voi jättää ottamatta! Kieltämättä ostopäivänä piti ottaa muutama lasi viiniä sekä löydön juhlistamiseksi, että tasoittaakseni hermoja sen suhteen miten paljon rahaa yhden päivän mekkoon kehtaakin laittaa! Vielä ainakaan mekkopäätös ei ole kaduttanut, vaan päinvastoin. Pukua täytyy käydä hipelöimässä aina silloin tällöin, ja joka kerta se on entistä ihanampi. Vielä pitäisi malttaa pitää puku piilossa hääpäivään asti..

Koska mekko on vielä pidettävä poissa blogista (siltä varalta että mies vahingossa eksyy tänne), kuvat postaukseen on kerätty Pinterestin hääpuku-boardilta. Toimivat aika hyvänä vinkkinä sen suhteen mitä tämän morsiamen yllä tullaan hääpäivänä näkemään.

15. syyskuuta 2016

Ketä kutsumme?

Monella morsiolla on ollut jonkinlainen visio häistä jo pikkutytöstä, mutta itse en koskaan ollut uhrannut ajatustakaan itse hääjuhlalle ennenkuin piti alkaa suunnitella omia häitä. Minun maailmassani ihmiset vain olivat naimisissa. Tähän varmasti vaikuttaa se, että meidän pienessä suvussamme ei ole oikein ollut häitä - aivan muutama siviilivihkiminen ja kakkukahvit perhepiirillä, jos sitäkään. Yksi pariskunta karkasi naimisiin ja ilmoitti asiasta lähettämällä hääkuvan Lapista. Vasta nyt aikuisiällä olen päässyt osallistumaan hieman isomman mittakaavan häihin O:n ystävien astellessa yksi toisensa jälkeen avioliittoon. Jokatapauksessa, häät ovat aina yhtä ihania, olivat juhlat isot tai pienet! Sitä rakkauden määrää ja onnellisia ihmisiä!
Meille oli alusta asti selvää että häihin kutsutaan kaikki. Tosin siinä vaiheessa kun alustava vieraslista alkoi lähennellä kahtasataa oli pakko alkaa vetää rajaa johonkin ja karsia etäisempiä sukulaisia ja hyvänpäiväntuttuja. Päädyimme siihen, että pyritään pitämään vierasmäärä noin 80:ssä aikuisessa ja heidän mukanaan tulevissa lapsissa. Jännityselementin lopulliseen vieraslistaan tuo se, että kutsumme jonkin verran tuota enemmän väkeä.. Selitettäköön sillä, että iso osa vieraista on tulossa muualta kuin Suomesta, eivätkä kaikki kutsutut kuitenkaan pääse tulemaan. Älkääkä huoliko, suunnittelemme toki sen mukaan että aivan kaikille riittää ruokaa ja istumapaikkoja!
Ketä me sitten kutsumme? Molempien perheet ja lähimmät sukulaiset tottakai, sekä perhetuttuja ja ystäviä molemmilta puolilta. Lapset ovat meidän juhliimme tervetulleita, tosin miehen suvusta on jo ilmoitettu vieno toive että he mielellään jättäisivät iltajuhlien ajaksi lapset vahtien hoiviin. Mielellämme me myös tämä järjestetään, ja etsitään heille luotettavia hoitajia hääpäivän illalle että saadaan juhlia aikuisten kesken pitkälle iltaan. Avecillisia kutsuja taas jakelemme sen mukaan kuka on kyseessä ja olemmeko tavanneet avecia aiemmin. Täysin mielivaltaista meininkiä siis, tosin myös tähän kohti on jätetty vieraslistalla hieman joustovaraa.
Tälläisiä ajatuksia meillä siis vieraslistan suhteen. Save the Datet lähtevät vieraille vihdoin ensi viikolla, kun ollaan miehen kanssa taas samassa maassa ja osoitteessa! Vilautan niitä varmasti täälläkin lähitulevaisuudessa! 

Kuvat eivät taaskaan liity aiheeseen sen kummemmin kuin että ne on otettu miehen siskon pienissä häissä viikon tarkkuudella kaksi vuotta sitten.

9. syyskuuta 2016

Monikieliset häät

Yksi asia mikä on ollut alusta saakka selvää on se, että meille tulee monikieliset ja -kulttuuriset häät. Yritin ensin ahtaa sekä kielen että kulttuurin yhteen massiiviseen postaukseen, mutta kun tajusin miten helppo silloin on karata aiheesta, päätin jakaa aiheen pienemmiksi paloiksi. Kielistä ja kulttuureista kun riittäisi materiaalia vaikka kuinka moneen postaukseen.
Kuten moni jo varmasti tiesikin, minä olen suomalainen ja tuleva mieheni kanadalainen. Ollaan ehditty asua useammassa maassa tässä välissä, niin yhdessä kuin erikseenkin, mikä tarkoittaa sitä että vieraita juhliin on tulossa niin Suomesta, Euroopasta kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikastakin. Vaikka eri kielten natiiveja tässä poppoossa riittääkin, juhlitaan meillä pääasiassa englannin- ja suomenkielen yhdistelmällä.
Millä kielellä mikäkin hoidetaan on vielä työn alla, mutta pyrimme siihen että kaikki pysyvät jotakuinkin kärryillä niin vihkimisen kuin juhlienkin ajan. Häiden paperituotteet järjestyy suht helposti sekä suomeksi että englanniksi, kun taas ohjelmanumeroiden sekä puheiden ja vastaavien kohdalla suunnitelmat ovat vielä auki. Sen verran ollaan ehditty ajattelemaan että seremoniamestareiksi nakitetaan ainakin yksi suomalainen ja yksi kanadalainen ystävä, ja toivotaan että heidän avustuksellaan saadaan juhla etenemään suuremmitta mutkitta. Ketään ei vielä ole pyydetty tähän tärkeään tehtävään, mutta sitäkin pitäisi jo alkaa miettiä. Jos kokeneemmilta tai muuten pidemmälle suunnitelleilta löytyy vinkkejä häiden kielipolitiikkaan liittyen, kuulisimme niitä enemmän kuin mielellämme!

Arjessa meillä kotikielenä on englanti, höystettynä satunnaisilla suomenkielisillä sanoilla. Mies osaa aika kattavan valikoiman sanoja ja fraaseja suomeksi, mutta asioiden yhteen nipominen tuottaa vielä hankaluuksia. Häntä kiinnostaa kovasti oppia lisää, mutta ulkomailla asuessa uuden kielen opiskelu on osoittautunut hitaaksi. Käytiin juhannuksen tienoilla Suomessa vajaan viikon mökkilomalla, ja oli hauska huomata miten nopeasti O poimi ja oppi suomenkielisiä sanoja kun oltiin ympäristössä jossa oikeasti pääsi käyttämään kieltä. Niinpä uskaltaisin veikata että sulhasen suusta kuullaan muutama sana suomea myös häissä!
Yksi asia mistä varmasti tullaan vielä neuvottelemaan on se, sanotaanko "tahdon" vai "I do". Me molemmat nimittäin haluaisimme sanoa nämä tärkeät sanat omalla äidinkielellämme, mutta toisaalta halutaan myös kunnioittaa puolisoa ja käyttää molempia kieliä. Voisikohan nämä sanoa molemmilla kielillä? Molemmat omillaan tai ensin omalla ja sitten toisen? Tätä ja muitakin kieliasioita varmasti tullaan pohtimaan vielä useaan otteeseen ennen kuin sanojen aika koittaa.

Kuvituksena muutamia otoksia kesäiseltä Suomi-lomaltamme, vaikkei niillä sen kummemmin tekstin kanssa olekaan tekemistä.

2. syyskuuta 2016

Kihlaus

Meidän kihlautuminen tuli kieltämättä hieman puun takaa yhdelle jos toisellekin. Minut mukaan lukien.

Toki olimme puhuneet aiheesta aiemmin, ja molemmille oli selvää että haluamme jossain vaiheessa naimisiin ja omaa perhettä perustamaan. Taikasanat "jossain vaiheessa" kuitenkin jättivät sellaisen mielikuvan ettei tässä mitään kiirettä ole, vaan katsellaan ihan rauhassa sitten muutaman vuoden kuluttua. Siitä johtuen miehen polvistuessa Hekla -tulivuoren juurella Islannissa sormusrasia käsissään ensimmäiset sanat epäuskoisen myöntävän vastauksen jälkeen taisivat olla: "Are you serious? Is that real?"
Mitä tulee kosintaan ja kihlaukseen, ollaan törmätty joihinkin kulttuurieroihin, eli oli hyvä että asiasta oli puhuttu jo aiemmin, ja tiedettiin vähän toistemme ajatuksista jo ennakkoon. Suomalaisittain kosinta tuntuu usein olevan jopa arkinen keskustelu ja aikuisten ihmisten yhteinen päätös, kun taas Pohjois-Amerikassa kasvaneelle puolisolle oli todella tärkeää päästä kosimaan romanttisesti, sekä osoittaa rakkauttaan timanttisormuksella. Rehellisesti minulla ei olisi ollut mitään yksinkertaistakaan rinkulaa vastaan, mutta nyt kun nimettömän kimmellykseen on jotakuinkin tottunut, niin onhan tämä ihana ja maailman kaunein sormus, enkä voisi enää edes kuvitella toisenlaista kihlasormusta.

Mies suunnitteli sormuksen alusta loppuun yhdessä kultasepän kanssa. Projektissa kesti useampi kuukausi, enkä vieläkään voi ymmärtää miten O malttoi pitää salaisuuden niin pitkään. Itsehän olisin kiherrellyt ja vinkkaillut ja varmaan paljastanutkin salaisuuden jo ensimmäisen viikon sisällä. Mun valkokultaisesta sormuksesta timantteja löytyy yhteensä 11 (eikös ne parittomat luvut tuo vielä onneakin?); kaikki kauniita, laadukkaita ja taidokkaasti hiottuja kiviä, yksityiskohtiin sen kummemmin menemättä. Mies varmasti osaisi kertoa teknistä tietoa vaikka kuinka, mutta omalta osaltani osaan sanoa vain, että edelleen päivittäin on pakko pysähtyä ihastelemaan sitä kimalluksen määrää.

Itse kosinta tosiaan tapahtui kesäkuussa Islannissa, jonne pysähdyimme kolmen päivän stopoverille matkalla Suomeen mökkeilemään. Kyseisenä lauantaina pääsimme heti aamusta toteuttamaan pitkään (ainakin minun) toiveissa olleen issikkavaelluksen, ja taisinpa jossain vaiheessa sanoa miehelle ääneenkin että heppailut on reissun kohokohta! Vaan vähänpä tiesin, sillä herkullisen lounaan jälkeen lähdimme vielä pienelle vaellukselle tulivuoren kupeeseen, jossa sitten mahtavissa maisemissa mies polvistui ja pyysi vaimokseen. Kihlauksen jälkeisen illan ajan pidimme tiedon omanamme, kävimme upeassa ravintolassa syömässä ja pohdimme hotellin paljussa parasta tapaa kertoa uutisista perheille ja ystävillemme. Aikaerojen takia - ja rehellisesti vähän myös siksi että meitä jännitti kertoa muille - päädyimme odottelemaan pitkälle seuraavaan päivään ennen kuin puhelinlangat ja pikaviestimet alkoivat käydä kuumana uutisten johdosta.

Kihlausuutiset pääsivät yllättämään monet muutkin kuin minut, mutta vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Olemme molemmat yllättyneet siitä miten ilosia ja onnellisia kaikki ovat olleet meidän puolestamme, sekä millaisella innolla ihmiset ovat ollet mukana kaikessa häihin liittyvässä. Luulen, että osalle suomalaisista sukulaisista ja ystävistä tulee ehkä hieman yllätyksenä miten nopeasti häät kihloja seuraavat, kun taas Kanadalaisille meidän reilun vuoden mittainen kihlaus on jo keskivertoa pidempi. Mutta mitäpä tilastoista, tehdään niinkuin meistä parhaalta tuntuu.